Jonna Aaltonen

Jonna Aaltonen on valmistunut tanssijaksi Turun konservatoriosta 1995. Kansainvälisen uransa aikana hän on työskennellyt kiinnityksellä useissa tanssiryhmissä: TanssiteatteriErissä, Turussa, NORRDANSissa, Härnösandissa Ruotsissa, VOLKSOPERAN baletissa, Wienissä, Itävallassa (mm. Nigel Charnockin, Liz Kingin, Benoit Lachambren ja Michael Klienin teoksissa) ja Älvsborgsteaterns Dans Ensemblessa, Boråsissa Ruotsissa (Nathalie Ruiz'n teoksissa). Lisäksi Jonna on tanssinut lukuisissa freelance-produktioissa Suomessa ja ulkomailla, mm. Mats Ek'in, Anu Sistosen, Tommi Kitin, Tuomo Railon, Samuli Roinisen ja Carl Knifin teoksissa sekä monissa musikaaleissa. Vuodesta 2006 lähtien Jonna on työskennellyt freelance-tanssijana Suomesta käsin.

Maija Kiviluoto

Maija Kiviluoto (s.1977) on Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteen maisteri. Yli kymmenvuotisella urallaan hän on tanssinut useiden eri suomalaiskoreografien teoksissa ja esiintynyt lukuisilla tanssifestivaaleilla ympäri maailmaa. Tällä hetkellä Kiviluoto tanssii Susanna Leinonen Companyssa, Petri Kekoni Companyssa sekä Arja Raatikainen & Co:ssa. Hänen yhteistyönsä Niina Airaksisen kanssa alkoi vuonna 2005. Kiviluoto asuu Helsingissä ja hänellä on kaksi lasta. Vapaa-aikansa hän viettää mieluiten merellä.

Riku Lehtopolku

Riku Lehtopolku on ollut kiinnitettynä Pori Dance Companyyn vuodesta 2001. Vierailijana hänet on nähty mm. Suomen Kansallisbaletin, Skånes Dansteaterin ja Iceland Dance Companyn tuotannoissa. Vuodesta 2006 Lehtopolku on toiminut Jorma Uotisen taiteellisena assistenttina ja tämän teosten harjoittajana mm. Tanskan Kuninkaallisessa Baletissa ja Suomen Kansallisbaletissa. Koreografina Lehtopolku on työskennellyt mm. Pori Dance Companyssa ja Oulun kaupunginteatterissa.

Karoliina Lummikko

Karoliina valmistui tanssinopettajaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta keväällä 2013. Vaihto-opiskelunsa hän suoritti The Danish National School of Performing Artsissa Kööpenhaminassa. Valmistumisensa jälkeen Karoliina on työskennellyt mm. Ruotsissa Skånes Dansteaterilla ja Suomessa koreografi Satu Tuittilan Korpi-teoksessa. Keväällä 2014 Karoliina vietti kuukauden Läntisen tanssin aluekeskuksen residenssissä New Yorkissa.

Mikko Makkonen

Tanssija NADP:n tuotannoissa:
- 2014 "Pohjola - Nordic Roots"
- 2012 SOJIKU3 videoteos (Pietarin Stockmann Nevsky Centre)

Mikko valmistui tanssinopettajaksi Turun Taideakatemiasta keväällä 2013 ja opiskelee parhaillaan tanssijan maisteriohjelmassa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Mikko on tanssinut muun muassa Jorma Uotisen, Jouka Valkaman, Geon Hyauk Jinin, Marjo Kuuselan ja Niina Airaksisen koreografioissa. Breakdancetaustansa puolesta Mikko on esiintynyt useissa festivaali-, konsertti-, muoti-, teatteri-, ja urheilutapahtumissa.

Jouni Majaniemi

Jouni Majaniemi on Helsinkiläinen freelance-tanssija. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi 2010. Valmistumisen jälkeen Jouni on työskennellyt alpo aaltokoski companyssa, Tanssiteatteri Glims & Glomsissa sekä NOM-Kollektivissa. Lisäksi hänen on vieraillut tanssijana Petri Kekoni Companyssa, Pori Dance Companyssa sekä Tanssiteatteri MD:ssä. Jouni on myös aktiivisesti mukana kansainvälisessä Pretty Bruises Squadissa, joka on useista eri taiteenalojen tekijöistä koostuva kollektiivi.

Satsumi Fukai

Tanssija  /  SOJIKU4 - CatB  (vier.kor.Ishiyama, 2011)

Satsumi Fukai aloitti baletin tanssimisen lapsena, ja hän on voittanut usean eri balettikilpailun Japanissa. Hänet on palkittu useaan otteeseen myös nykytanssin kentällä. Fukaille tunnusomaista on dynaamisen ja terävän liikkeen synnyttäminen. Fukai tanssi NADP:n teoksessa "CatB", joka esitettiin Turun Manilla-teatterissa osana Turku 2011 Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa maaliskuussa 2011.

So Ueda

Tanssija  /  SOJIKU4 - CatB  (vier.kor.Ishiyama, 2011)

So Ueda tanssi ja toimi koreografin assistenttina tanssiryhmässä "Sal Vanilla" vuoteen 2005 asti. Nykytanssin lisäksi Ueda taitaa Butohin ja taistelulajit. Viime vuosina Ueda on toiminut yhteistyössä erilaisten taitelijoiden kanssa. Hän on kehittänyt omaperäisen liikekielen, jossa näkyy elementtejä klassisesta baletista mutta myös Butohista. Ueda tanssi NADP:n teoksessa "CatB", joka esitettiin Turun Manilla-teatterissa osana Turku 2011 Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoa maaliskuussa 2011.

Maria Nurmela

Tanssija  /  SOJIKU2 - Sansui  (2010)

Maria Nurmela opiskeli Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa vuosina 1992-1997. Hän jatkoi opintojaan Alankomaissa Rotterdamse Dansacademiessa ja Saksassa Folkwang-Hochschulessa Essenissä, josta hän valmistui keväällä 2002. Lisäksi Nurmela suoritti tanssitaiteen maisterintutkinnon tanssipedagogiikassa Teatterikorkeakoulussa 2007.

Nurmela on tanssinut Suomessa Niina Airaksisen produktioiden lisäksi mm. Aurinkobaletissa ja Hanna Brotherus Companyssä. Tero Saarinen Companyssä hän on tanssinut vakituisena vierailijana vuodesta 2003 ja toimii nykyään myös ryhmän harjoittajana. Ulkomailla hän on työskennellyt useiden koreografien, kuten Avi Kaiserin & Sergio Antoninon, Alan Danielsonin ja Malou Airaudon, teoksissa.

Vuoden 2010 Nurmela työskenteli Valtion tanssitaidetoimikunnan myöntämän taitelija-apurahan turvin mm. New Yorkissa Movement Research -tuotannossa tanssija-koreografi Martin Lanz Landazurin kanssa sekä Janusphere Dance Companyssä.

Elsa Heikkilä

Tanssija  /  SOJIKU2 - Sansui (2010 + 2011)

Elsa Heikkilä on freelance-tanssija, joka on Turun konservatoriosta valmistumisensa jälkeen työskennellyt Niina Airaksisen lisäksi muun muassa seuraavien koreografien kanssa: Elina Pirinen, Virva Talonen, Katja-Maria Taavitsainen ja Nina Renvall. Elsa on N0LLAPiSTE-kollektiivin tanssija ja perustajajäsen. Lisäksi hän on toiminut tanssijana erilaisissa yhteisöissä lasten ja ikäihmisten parissa.